Analyysit, sijoittajien tärpit ja ajatukset

AJANKOHTAINEN NOPPIOSAKE

Analyytikko ja sijoituskirjailija Henri Elo analysoi osakkeita hyödyksemme näillä sivuilla yksinoikeudella noin kahden kuukauden välein.  Lue haastattelut ja katso aiheen videot:

  • NoppiOsake: Marimekko

    Marimekko on ollut viime vuosien design-ihme. Se on myös pelastanut naissijoittajat, koska osinko ja arvo ovat kehittyneet hyvin. Marimekko on ollut Stockmannin tavoin erityisesti naisten suosima sijoituskohde. Stockmann on puolestaan kärsinyt niin liiketoiminnassa kuin pörssissä.

     

    Marimekon käänne liiketoiminnassa alkoi vuonna 2017 ja kurssi lähti kymmenestä eurosta ylöspäin heti vuoden 2018 alussa. Toimitusjohtajaksi oli noussut Tiina Alahuhta-Kasko talon sisältä keväällä 2015.

     

    Toki yhtiön kääntäminen ei ole yhden ihmisen show. Marimekossa on tehty asioita oikein.

     

    Se, mikä yllättää syksyllä 2020, on että yhtiö näyttää selviävän myös korona-ajasta voittajana.

     

    Ei ihan heti uskoisi, kun rajat pannaan kiinni, matkustusrajoitukset  viruksen vuoksi päälle, ja turismi supistuu olemattomiin, että lifestylebrändi selviäisi kovinkaan mairittelevasti. Tuote ei ole  kuluttajalle välttämätön, eikä japanilainen turisti astele Helsingin keskustan liikkeisiin – tai juuri muuallekaan – ihastelemaan kaukaisen Suomen eksoottisia kuoseja.

     

    Viiden vuoden kasvurykäisy

     

    Marimekon liikevaihto vuonna 2015 oli 95,7 miljoonaa ja vuotta myöhemmin 99,6 miljoonaa euroa. Kasvu jatkui lievänä 2017, kunnes kiihtyi 9 prosenttiin 2018 ja edelleen 12 prosenttiin vuotta myöhemmin.

     

    Tammi-syyskuussa 2020 myynnin pudotus on ollut vain 5 prosenttia, vaikka korona on jyllännyt ja vaikuttanut ihmisten kulutuskäyttäytymiseen.

     

    Mikä tätä selittää?

     

    Verkkokauppa ja Suomen tukkumyynnin vahva kehitys ja kampanjatoimitukset ovat pelastaneet niin liikevaihdon kuin tuloksen.

     

    Yhtiö teki 9 kuukaudessa 14,4 (14,1) miljoonan euron liikevoiton 86,2(90,7) miljoonan liikevaihdolla eli suhteellinen kannattavuus jopa nousi.

     

    Kiinteät kulut supistuivat nopeiden sopeutustoimien myötä. Kansainvälisen liikevaihdon osuus ei silti ole romahtanut, vaan oli 44 (46) prosenttia liikevaihdosta.

     

    On kiintoisaa, että brändimyynti on kasvanut jopa 18 prosenttia 177 miljoonasta 209 miljoonaan euroon, ja siitä 70 (63) prosenttia tuli kansainvälisestä myynnistä. Brändimyynti on yhtiön arvio koko vähittäismyynnin arvosta loppuasiakkaalle.

     

    ”Tämän poikkeuksellisen kriisin hallitsemisessa Marimekon vahvuuksiksi ovat osoittautuneet ripeän reagointikyvyn ja kansainvälisesti kiinnostavan ja ajankohtaisen brändin ohella kattava lifestyle-tuotevalikoima sekä monipuolinen liiketoiminta- ja jakelukanavamalli.” – Tiina Alahuhta-Kasko, ovk 4.11.

     

    Monta tukijalkaa

     

    Marimekko kuuluu yhtiöihin, jotka ovat hyötyneet sisustusbuumista.Kodintuotteiden myynti on kasvanut reippaasti.

     

    Yhtiö onneksi raportoi myyntiään myös tuotealueittain.

     

    Vuonna 2018 kodintuotteet toi 39 prosenttia, muoti 35, ja laukut ja asusteet 26 prosenttia.

     

    Tammis-syyskuussa 2020 tämä piirakka jakaantuu: kodintuotteet 42, muoti 36, laukut ja asusteet 22.

     

    Toisin sanoen kodintuotteet on paikannut laukkuja ja asusteita.Kodintuotteita ovat esimerkiksi mukit, astiat, keittiöpyyhkeet ja tyynynpäälliset. Muotiin kuuluvat vaatteet laajasti, asusteisiin puolestaan kengät, hatut, huivit ja sateenvarjot.

     

    Yhtiö on onnistunut puhuttelemaan nuorempia asiakkaita esimerkiksi kesällä 2019 julkaistulla Marimekko Kioski -kokoelmalla, jossa ”ikoniset printtimme yhdistyvät unisex-katumuotiin”. Samoin onnistumisia on tullut monissa kumppanuuksissa niin Japanissa (Uniqlo) kuin Yhdysvalloisssa (Target).

     

    Marimekolla oli syyskuun lopussa 151 myymälää tai shop-in-shopia 15 maassa ja verkkomyyntiä 32 maassa. Suomen osuus myymälöiden määrästä on 43 prosenttia ja Aasian-Tyynenmeren alueen 45 prosenttia.

     

    Myymäläkohtainen arvo nousi

     

    Vaikka verkkomyynti on merkittävä jakelutie joko omien tai kumppaneiden kautta, voidaan silti laskea myös myymäläkohtainen arvo jakamalla koko yhtiön markkina-arvo myymälöiden määrällä.Näin laskettuna yhden myymälän arvoksi tulee 2,1 miljoonaa euroa (sisältäen myös verkkomyynnin osuuden).

     

    Kesällä 2017 tämä sama luku oli 0,5 miljoonaa. Marimekko ei raportoi verkkomyynnin osuutta. Vertailun vuoksi todettakaan, että muotijätti H&M:llä verkkomyynti edustaa 26 prosenttia kokonaismyynnistä ja oli kesäkvartaalilla jopa 27 prosentin kasvussa.

     

    Lopuksi. Sijoittajalle on arvokas ja tärkeä tieto, että Marimekko kykenee toimimaan kannattavasti myös voimakkaasti muuttuneissa olosuhteissa. Yhtiö yltänee kohtuulliseen tulosvuoteen, vaikka suurin osa Marimekko-myymälöistä eri puolilla maailmaa oli kevätkaudella tilapäisesti suljettuna.

     

    Osake ei ole edullinen, mutta ei sen kuulu ollakaan, koska yhtiö kykenee toimimaan laajalla ja onnistuneella tuotevalikoimalla kansainvälisesti niin kivijalassa, verkossa kuin niiden yhdistelmässä. Suomi on yhä erittäin tärkeä markkina yhtiölle.

     

    Marimekko on vakaa ja elinvoimainen lifestylebrändi sijoittajan salkkuun, mutta varsinainen osinkopaperi se ei enää ole. Yhtiön tavoitteena on avata kymmenisen uutta, pääasiassa jälleenmyyjävetoista myymälää tänä vuonna.

     

    Kirjoittaja: Henri Elo
    Kirjoitus ei sisällä sijoitussuosituksia.

    Osaketiedot

     

     

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

 

      

© 2020 – Kaikki oikeudet pidätetään
Tietosuojaseloste - Vastuuvapauslauseke